tiistai 8. toukokuuta 2012

Paranneltu neliö ja lämpöisiä tassuja

Vihdoin sain ne suunnittelemani jatkopalat ympättyä tuohon aiemmin huonohkosti asettuneeseen neliöliinan paneeliin. Nyt tuntuu ja näyttää hyvältä niin liina kuin asentokin!


Eli ompelin liian avonaisiin neliön sivuihin kaarevat lisäkappaleet tuomaan tukea reisille. Jätin lisäkappaleiden ulkosivut tarkoituksella lyhyemmäksi kuin neliön sivumitta on, että lisäkappaleista tulisi myös ylimääräiset muotolaskokset, jotka parantaisivat syvää peppupussia entisestään. Toimii kuin junan vessa! Lähemmässä tarkastelussa vain huomaa, että lisäkappaleet on ommeltu liinan päälle, ja saumoja oli moninaisista harsimiskerroista huolimatta hankala saada asettumaan JUST päällekäin. Aion tehdä sen kantoreppuni samalla kaavalla noiden lisäkappaleiden kanssa, mutta silloin kiinnitän nuo sivulaskokset paikoilleen kaikkiin kappaleisiin erikseen, eli saumat jäävät repun sisäpuolelle. Hmm, mahdollisimman hankalasti selitetty, mutta ehkä joku tajusi :D

Poikasella on muuten päällään raglan-hihainen paita, jota en ole muistanut täällä esitellä. Ompelin paidan kaverin vauvan nimiäisjuhlaa varten.

Sitten kevätjuttuja: käsineongelma. Ärsyttävä käsineongelma. Lapsonen on hyörinyt pihalla viimepäivinä ihan paljain käsin, kun lapaset sinkoavat lähimpään puskaan heti kun silmä välttää. Ei kiinnosta tutkiskella maailmaa toppatumpuissa sen enempää kuin (puu)villalapasissa - pitää saada koskea ja nostella ja heitellä. Himpan liian märkää ja viileää siellä vielä kuitenkin (äidin mielestä) on tassutella ihan paljailtaan. No kun ei kerran valmisratkaisuja ole tarjolla, niin tehdään ite!

Lanka-arkun pohjalta löytyi aarre, muutama kerä merinovilla-silkkilankaa (Primaveran Teeteetä - sori anoppi, siitä ei nyt sitten tullutkaan haalaria ;) ja neuloin siitä pojjalle kynsikkäät! Ohjetta lunttasin vähän tästä Novitan perusohjeesta, mutta soveltamishommiksi tuo aika pitkälle meni eri langasta tehdessä jne.

Piti saada sitten itsellekin... Näihin ei ollut ohjetta senkään vertaa, kunhan pyörittelin:

Vallankin pyöräillessä ovat ihanat. Niin ja pihakeinussa, kun poika juoksee pallon perässä ja minä neulon - miehelle kynsikkäitä, sekin haluaa omat.

3 kommenttia:

  1. Joo-o nyt näyttää oikein hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi kivalta tuo "kantoreppu"... Olis varmaan aika tarpeellinen meillekin mutta enpä taia osata :)

    VastaaPoista
  3. Henni joo, hyvä sillä oli kantaakin kun tänään testailin :)

    HeiDu, Hennin blogissa (http://siksaksis.blogspot.com/) on oivat kantorepun ompelemisohjeet, niiden turvin aion itsekin varsinaista reppua lähteä yrittämään - tosin soveltaen, kun en halua tikkejä näkymään paneeliin. Tein tän neliön (muistini mukaan) Scandi Meitai -ohjeen mukaan, mutta sitä ei enää löydy netistä :( Monia muita hyviä neliöohjeita löytyy kyllä googlettelmalla. Eiku testaamaan vaan!

    VastaaPoista