sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Mei tai -kantoliina

Löysin kirppikseltä iiiiison palan priimakuntoista pellavaa, ja ostin sen, vaikken tiennyt mitä siitä tekisin. Olin jo silpomassa kangasta imuiksi, kun tajusin että siitä voisi saada hengittävän, pehmeän, tukevan ja kestävän kantoliinan. Pitkäksi liinaksi palasta ei kuitenkaan ollut, joten etsin neliöliinojen ohjeita.

Eräästä blogista löytyikin selkeä kuvallinen "Scandi Mei Tai" -ohje. Mei tai -kantoliina on kotoisin Kiinasta, mutta simppeliä ideaa on varioitu ympäri maailmaa, tämä liina on siis suosittu malli Skandinaviassa. Liina oli yllättävän helppo ommella ja ohjeet olivat oivalliset, päänvaivaa tuotti vain tuumien ja jalkojen vääntäminen senteiksi ja metreiksi, mutta onneksi tähänkin löytyy netistä apu.
 
Ensimmäiseksi applikoin öttiäisen pellavakankaalle. Onnistuin jopa liimaharson kanssa, kun löysin kunnolliset ohjeet. Kankaina käytin trikootilkkuja (ainakin Nanson ja Marimekon kankaita), joiden taakse olin silittänyt tukikankaat.


Pellava tuntui yksinkertaisena liian löperöltä kantoliinakankaaksi, joten lisäsin sitä tukikankaaksi kaksi kerrosta. Vuorina käytin tencel-froteeta ja olkaimissa, lantiovyössä ja hupun naruissa vakosamettia. Lisäksi tälläsin heijastinnauhaa pariin saumaan ja huppunarujen lenkkeihin. Olka- ja lantiovöiden pehmikkeenä käytin vanhaa superlonipatjaa, enkä fleeceä kuten ohjeessa neuvotaan.

Tästä tuli aika hieno! (Klikkaamalla kuvaa se näkyy suurempana). Neliöliinoja käytetään yleensä selässä kantamiseen, mutta mei tailla voi kantaa myös edessä. Vähän isolta tämä liina kuitenkin 7-viikkoisen kanssa tuntui, mutta parin kuukauden päästä tilanne on jo toinen. Materiaaliensa puolesta tämä onkin hyvä kesäliinaksi!

Taidetaan siis vielä ulkoilla trikooliinassa, mutta kiva, että tällainenkin on olemassa!

4 kommenttia:

  1. Onko teillä Manduca vielä käytössä?

    VastaaPoista
  2. Manduca on miehen suosikki silloin harvoin kun pääsee kantamaan. Itse tykkään liinoista paljon enemmän, kun ei tarvitse säätää tuhannesta eri nappulasta kireyttä, vaan liina kiristyy sopivasti kaikenlaisten vaatteiden päälle. Mutta Manduca on kyllä kerrassaan kiva ja ergonominen kantoreppu sellaisista tykkääville!

    VastaaPoista