tiistai 22. maaliskuuta 2011

Taskuvaipan ompeleminen

(Muutin tekstin otsikkoa ystäväni selvitettyä minulle, että taskuvaippoja minä täällä ompelen enkä sisätäyttövaippoja... Tästäpä nähdään, kuinka pihalla koko kestoilusta vielä olen. Jätän kuitenkin lopputekstin silleen, jotta muutkin voivat haparoivaa ajatuskulkuani seurata ennen kuin kestovaippamaailman kulttuuri alkaa aueta.)

Rämmittyäni aikani netin kestovaippasyövereissä ja haastateltuani kestoihin hurahtanutta ystävääni, päätin lopulta itsekin kokeilla vaipan ompelemista. Kuukauden ikäisen pikkupoikani olen tähän saakka vaipattanut mm. Imsevimsen flanelleteilla, ja niiden jäädessä vähitellen pieniksi on sopiva hetki ottaa seuraava askel.

Vaihtoehtoja aikani pähkäiltyäni päädyin siihen tulokseen, että ns. sisätäyttövaippa sopisi meidän tarpeisiimme. Sisätäyttövaippa on vaippa, jossa ulkokerroksen ja ihoa vasten tulevan kankaan väliin jää tasku, jonne voi ahtaa haluamansa määrän irrallisia imukerroksia, jotka nappaavat pisut poskeensa. Miksi vaipan nimi on juuri SISÄtäyttövaippa, on minulle mysteeri - miksei vain täyttövaippa? Taskuvaipasta sisätäyttövaippa eroaa ymmärtääkseni siinä, että taskuvaippaan imu on ommeltu kiinni, mutta taskuun voi tarpeen mukaan änkeä lisäimujakin, mikäli tarve vaatii. Mahdanko olla ollenkaan jäljillä...

Nappasin kaavan sisätäyttövaippaan Kestovaippainfon TSI-osiosta (TSI tarkoittaa "tee se itse", TSI-vaipat ovat siis kotikoneilla huruteltuja, eivät kaupasta valmiina ostettuja). Tämä ns. "Mummut"-kaava tuntuu olevan suosittu ja kehtuttu vaippakaava.

Kankaat ja muut ompelutarvikkeet ostin Vauvauvasta. Valitsin ihoa lähinnä tulevaksi kankaaksi coolmax-kankaan, jonka kosteudenpito-ominaisuuksia ja pehmeyttä ylistetään laajalti. Ulkopuoli on PUL-kangasta, eli kankaan päällä on muovilaminointi, joka pitää hyvin nesteet sisässään. Lisäksi tarvitsin kuminauhaa (käytin 5mm levyistä nauhaa, tarkista, että kuminauha kestää pesun kuumassa vedessä!) ja tarranauhaa (käytin 38mm levyistä nauhaa). Ompelulankana hyvälaatuinen pumpulilanka (VINKKI: polyester-lanka toimii paremmin, sillä neste ei kulkeudu sitä pitkin yhtä helposti), saumuria minulla ei ole käytössä.

Kun tarvikkeet ja kaavat oli hommattu, yritin löytää jostain pätevän ompeluohjeen, mikä osoittautui haastavaksi. Yhdistelin eri paikoista löytyneitä ompeluohjeita ja kaverilta saamiani vinkkejä ja taiteilin kasaan pari vaippaa. Yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin ompelemaan kolmannen vaipan seuraavalla tavalla, ja lopputulos tuntuu toimivalta (sopiva imumäärä on tosin vielä hakusessa). Tässäpä siis kuvalliset ohjeet S-kokoiseen Mummut-kaavan avulla tehtyyn sisätaskuvaippaan, olkaa hyvät!

Jätäthän kommentin, jos käytät ohjetta! Myös linkit ohjeen avulla syntyneisiin vaippoihin ovat tervetulleita, samoin kaikki hyväksi havaitut muut vinkit vaipan ompelemiseen. Lisään vinkkejä kuvien alle sitä mukaa kuin niitä kerrotte :) 

1. Leikkaa kankaat kaavan avulla. Sisäkankaaseen (coolmax) en leikannut takaosaan läppää.

2. Merkitse kuminauhojen paikat päälikankaan (PUL) nurjalle puolelle esim. tussilla.

 3. Siksakkaa sisäkankaan takaosa, ettei se purkaudu myöhemmin.

 4. Leikkaa tarrapalat valmiiksi.

 5. Leikkaa pehmeän tarran alle pala coolmaxia. Pul-kankaan kosteudenpito-ominaisuus ei tykkää ylimääräisistä neulanpistoista, joten coolmax toimii ikäänkuin eristeenä. Paininjalka myös liukuu paremmin pehmeällä coolmaxilla kuin nihkeällä pul-kankaalla.

 6. Neulaa tarra kiinni päällikankaaseen ja coolmax-palaseen.
VINKKI: Voit myös leikata niin ison kappaleen coolmaxia, että saat sen paperiliittimillä kiinni pul-kankaan reunaan.
VINKKI 2: Voit kiinnittää tarran pul-kankaaseen myös sinitarralla, jos haluat välttää neulanpistoja!

 7. Ompele pala kiinni ja siisti nurja puoli (langat solmuun, leikkaa ylimääräiset coolmax-riekaleet siistimmiksi).
 8. Mittaa takaosan kuminauha venyttämällä sitä merkkipisteiden välillä. Merkitse oikea pituus kuminauhaan vaikka tussilla, älä leikkaa vielä poikki. Kiinnitä kuminauha läpän alle paperiliittimellä: näin vältytään taas ylimääräisiltä neulanpistoilta.

 9. Tee läpästä paperiliittimien avulla kuja, jonka sisällä kuminauha kulkee.

 10. Ompele kuminauha kujan sisään: lopussa kiristä niin, että pituusmerkki tulee näkyviin ja ompele kuja kiinni.
VINKKI: Voit halutessasi ommella takakuminauhan samaan tapaan kolmipistesiksakilla ilman läppää kuin reisikuminauhat (katso reisikuminauhojen ompeluohje kohdista 13-14).

 11. Vaippa näyttää siis tässä vaiheessa tältä: pul-kankaassa on sulkijatarra etuosassa ja kuminauha kujassaan takaosassa.

 12. Neulaa sisä- ja ulkopuolet toisiinsa oikeat puolet vastakkain.

 13. Ompele kappaleet yhteen ja mittaa reisikuminauhat venyttämällä niitä merkittyjen pisteiden välillä. Merkitse pituus kuminauhaan tussilla, älä leikkaa kuminauhaa.

 14. Ompele kuminauhat vaipan sivuille saumanvaroihin 3-pistesiksakilla koko ajan venyttäen.

 15. Käännä vaippa - näyttää jo melkein valmiilta!

 16. Tikkaa vaipan ympäri halutessasi - omasta mielestäni vaippa on näin siistimmän näköinen, vaikka "turhia" neulanpistoja tuleekin rutkasti. Varo tikkaamasta kuminauhojen päältä!

 17. Neulaa kiinnitys- ja pesutarra (pesun ajaksi näpsäytät siis läpän tarrat toisiinsa kiinni, ettei velcro tartu kiinni muihin pyykkeihin).
VINKKI: Tarrat ovat sen verran pieniä, että niiden ompeleminen onnistuu neulaamattakin, jos haluat välttää ylimääräisiä neulanpistoja.

 18. Ompele tarrat kiinni.

19. Valmista! Täytä tasku imu(i)lla ja ota käyttöön!

Ompelemisen iloa!

2 kommenttia:

  1. Heippa!

    Hienot ohjeet olet tehnyt, varmasti noiden kanssa onnistuu.

    Termistöstä: ohjeesi on nimenomaan taskuvaippaan. Sisätäyttövaippa on sellainen, joka vaatii päällensä jonkun kuoren, kuten pul-kuoren tai villahousut.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia!

    Termistö onkin mulle jo tähän mennessä selvinnyt, mutta halusin jättää virheelliset sanavalinnat tekstiin näkyviin, että muistaisin itse (ja muutkin huomaisivat) kuinka vaikea kestoilun kärryille oli alkuun päästä.

    VastaaPoista