torstai 26. huhtikuuta 2012

Neliöliina / mei tai ja paneeliongelmia

Mulla on suunnitelmissa tehdä kantoreppu. Haluan repusta mahdollisimman täydellisen sekä ulkoasultaan, että muilta ominaisuuksiltaan. Repun täytyy olla tosi mukava ja ergonominen sekä kantajalle että kannettavalle, pehmusteita ja säätövaraa pitää olla paljon. Ja paneeli - paneelin on oltava just eikä melekein sopiva. Täytyy olla hyvät, syvät peppulaskokset ja mukavan ilmava mutta tukeva ja hyvin istuva selkäosa jajajaja. No. Mallailin käytössä hyviä reppuja ja googlettelin erilaisten neliöliinojen ja reppujen paneeleita, ja piirtelin oppimani ja poikasen mittojen pohjalta yhden kaavan. Sen kaavan avulla tein neliöliinan "harjoituskappaleeksi" reppua varten, että repun paneeli onnistuu sitten taatusti. Tämmöinen siitä tuli:


Kuosikangas on jotain jämäkkää puuvillaa Eurokankaasta, tukikankaana on pätkä Vauva-lehden kantoliinaa ja vuorina ruohonvihreää pellavasekoitetta. Hihnat ovat vakosamettia ja pehmusteena lantiovyössä ja olkahihnoissa on kaksinkertaista vanulevyä. Eikös näytä hyvältä?

Mutta mutta... Jotenkin tuo lapsen asento ei tuntunut kuitenkaan ihan oikeaoppiselta kun se tuolla selässä keikkui. Mallasin neliön miehen päälle, että saisin paremman käsityksen ongelman ytimestä. Vähän hassu kuva, mutta menköön:

Eli vaikka paneelissa on kylliksi mittaa lapsen koko reiden pituudelta (huomaa vihreä vuorikangas lapsen polven päällä), niin ilmeisesti liian syvistä peppulaskoksista johtuen poikanen valahtaa kantaessa liian taakse ja jalka saattaa lipsahtaa melko suoraksi = huono asento lonkille.

Kannoin lasta vielä ulkona tuolla neliöllä niin, että kädet tulivat ulos sivulle tuolta olkahihnojen alta, ja silloin hyvä asento tuntui pysyvän parempana. Mutta arvatkaas, suostuuko tuo kovin pitkään pitämään tassujaan sillä puolella?

Nääh. En oikein tiedä, mitä tälle nyt tekisin. Ainakin reppu varten paneelia pitää sittenkin vähän leventää keskikohdasta ja peppulaskoksia madaltaa (onneksi tein harjoituskappaleen!). Mutta tuunaisinko tätä nyt vai kantaisinko vaan? Vai pistetäänkö huutokauppa pystyyn? Mitäpä olette mieltä?

4 kommenttia:

  1. Ihana paneelikangas! En nyt mikään kantoreppupro ole, mutta tällaisia tuli mieleeni:

    Asentoongelmasta...Tuossa alimmassa kuvassa ainakin näyttää, että alahihna on kääntynyt myös aika paljon ja jalalle on ehkä siksi "liikaa" tilaa. Huomasin silloin omaa reppukaavaani piirrellessä myös, että reisi vie aika paljon tilaa eli leveän kohdan pitää ulottua melko pitkälle. Silloin tosin paneelista ei tule niin virtaviivainen ja sivuille jää paljon kangasta. Toisaalta sekään ei ole aina huono juttu, kun se toimii myös suojana tuiskulta ja auringolta, mutta kesällä se voi olla kuuma.

    Auttaako asentoon, jos vie hihnat ensin reisien yli pepun alle ja siellä kiepsauttaa toisen kanssa ristiin ja sitten tuo ne reisien alta eteen? En nyt muista niitä oikeita termejä asian selittämiseen, mutta itse olen tottunut sitomaan neliön silleen. Tai auttaisko jos lantiohihnaa tukisi vielä takaa enemmän, että se ei pääsisi kääntymään?

    Tätä tekemääsi versiota voisi varmaan testata myös eri kokoisilla lapsilla, kuin tämä teidän suloinen mallitaapero. Jos se olisi jollekin juuri täydellinen?

    VastaaPoista
  2. Kiitti vinkeistä! Mä haluan nyt nimenomaan sellaisen siron ja ilmavan kesäkantovälineen, talveksi voi sitten kokeilla vähän "säkkimäisempää". Tuo toisenlainen sidonta varmaan auttaisi, mutta ei riitä hihnat edestakaisin, ne on vain 150 cm pitkät (palakorista tuo vakosamettikin). Mietiskelin illalla, miten tuota voisi yrittää korjata, ja taidan ommella tuonne sivuille nyt sellaiset kaarevat lisäkappaleet paneelin alareunasta n. puoliväliin. Teen lisäkappaleiden ulkoreunoista niin napakat, että kolmiot ovat ikäänkuin lisälaskokset sivuilla... Kertoilen sitten, miten toimii vai toimiiko ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä ratkaisulta se kolmiokaarevahommeli. Kokeilitko jo?

      Poista
    2. En oo vielä ehtinyt, ehkä huomenna :)

      Poista