maanantai 9. huhtikuuta 2012

Vaunusuoja

Tiedätte semmoiset lastenrattaiden päälle viriteltävät sadesuojat? Rumia kuin mitkä, mutta hirmu käteviä - ainakin sadesäällä. Muuten se sadekangas onkin niin hengittämätön, että happi loppuu rattaissa, kun suojalla yrittää sateen sijaan tukkia tieltä vaikka valolta, pölyltä, tuulelta tai melulta.

Meidän poitsu ei vauvavuotensa aikana paljon vaunukyytejä harrastanut, mutta nykyään kävelevä kaveri on toisinaan helpompi napata mukaan kärreissä kuin liinassa. Ja päikkärinsä tuo ipana tykkää nukkua juurikin vaunuissa: pimeissä, vedottomissa ja hiljaisissa vaunuissa. Meidän vaunut ovat ainakin 8 vuotta vanhat, useammalla lapsella käytössä olleet ja käytössä haalistuneet, kuluneet ja ankean väriset. Lyhyestä virsi kaunis, useampaan tarpeeseen syntyi tämmöinen:

Otin mallia siitä hirvittävästä sadesuojasäkistä, ja soveltamalla sain aikaan näin ihanan suojan! Sekä vuori- että kuosikangas ovat kierrätystavaraa, samoin suuaukon satiininen joustokanttinauha. Suojan etupaneeli on kiinnitetty neppareilla, ja sen saa halutessaan kokonaan irti. Takaosa pujotetaan aisan ympäri tarranauhan avulla:



Ompelemisessa oli omat haasteensa: yksinkertaisena tuo olisi ollut ihan, hmm, yksinkertainen tehdä, mutta kun halusin alle tumman vuorin blokkaamaan auringonvaloa päiväuneksijalta, niin piti vähän purkaa ja kirota... Tuon aisataskun takia kun suojan kääntäminen ei onnistukaan ihan "ompele oikeat puolet vastakkain ja jätä kääntöaukko" -periaatteella... Onneksi löytyi tuota joustokanttinauhaa laatikosta ;)

Ulkoiluhommat piristyivät ainakin 68% tällä hässäkällä. Vielä kun tuo lumi sulaisi ja Neiti Kevät paljastaisi koko kauneutensa...


7 kommenttia:

  1. Siis apuva miten ihanat!! Kyllä tuo prosenttimäärä pitää olla isompi kuin 68!! Mitä materiaalia tuo päällien on?

    VastaaPoista
  2. Ihan puuvillaa. Tuo kangas on jollain tapaa mun kohtalo: eka löysin joskus vuosi sitten kirppikseltä pussilakanapalan tuota, ja ompelin siitä Vaikka Mitä. Talvella löysin 3-metrisen päkäleen samaa ihanuutta tuliterässä kunnossa 5 eurolla (!!!) toiselta kirpparilta ja tähän käyttötarkoitukseen nyt pyhitin. Hyvin pyhitetty :)

    VastaaPoista
  3. Oi, oot kyllä tehny hyvän löydön! Tuo kangas on kyllä niin herkku! Tekisi mieli itsekin kokeilla tuon tyylistä. Meilläkin on niin vanhat ja kuluneet kärrit...

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihana! Lasten mummolassa on samaista kuosia pussilakana <3 Tosi hyvä löytö kyllä!

    VastaaPoista
  5. Kiitosta, oon kyllä itsekin tosi tyytyväinen :) Mulla on mitat ja summittaiset ohjeet tuonne jonnekin ruutupaperin kulmaan raapustettuna, voin kirjoittaa puhtaaksi, jos jotakuta kiinnostaa?

    VastaaPoista
  6. Kyllähän ne voisi kiinnostaa :) Olisi niin huippua saada meinkin vaunun ylle uusi elämä :)

    VastaaPoista
  7. Nyt on ohjetta :) http://olentoblogi.blogspot.com/2012/04/vaunusuojan-ompeluohje.html

    VastaaPoista