lauantai 28. tammikuuta 2012

Nöttösistä, mallisuojasta ja muusta

Blogiini on tullut parin viime päivän aikana hurja määrä lukijoita ihmettelemään syksyllä ompelemiani pikkuvauvavaippoja. Kahdessa eri postauksen kommenteissa minua on ohjeistettu, että Nöttösen kaavalla ei saa tehdä vaippoja myyntiin. Tämä on oikein hyvä huomio ja muistutus ihan kaikille vaippaompelijoille: muiden kaavojen käyttämiseen on hyvä pyytää aina vähintäänkin lupa, mieluiten tehdä kaava alusta saakka itse. Lukijoita on tullut jostain Facebook-ryhmästä, enkä tiedä, minkä keskustelun innoittamana tänne on päädytty. Olisi kyllä kiva tietää, osallistuisin jutusteluun mieluusti itsekin :)

Joka tapauksessa tässä nyt vielä täsmennettäköön, että en ole tehnyt Nöttösiä tai Mummut-vaippoja myyntiin. Kaksi kertaa olen tilauksesta (l. pyynnöstä) ommellut Nöttösiä tuttavien vauvoille, ja olen perinyt työstä materiaalikustannuksen maksun. Näissäkin vaipoissa Nöttösten kaavaa on hieman muutettu pidemmäksi, myös läppiä on pidennetty. Pohjana siis kuitenkin mainio, sähköpostilla saamani Nöttösten kaava, mutta vaipat eivät edes ole yksi yhteen -Nöttösiä. Kerran olen ommellut Mummut-kaavalla muille kuin omalle pojalleni, tällöinkin pyynnöstä. Diili oli itse asiassa sellainen, että vaihdoin onbagin ja muutaman pikku-Mummun erääseen kantoliinaan, sentinpyöryläkään ei siis vaihtanut omistajaa. Lisäksi olen ommellut lahjaksi esikoistaan odottavalle ystävälleni Nöttösiä. Näin. Toivottavasti tuli selväksi :)

Olennolle on kyllä tulossa pikkuvauvojen sisävaippoja myyntiin kunhan Olentolan ovet saadaan auki. Niissä käyttämäni kaava on aivan omani, ja vaippaan tulee mm. täysin itse kehittämäni kiinnityssysteemi - ainakaan en ole vastaavaan missään muualla törmännyt. Näitä myyntiin tulevia vaippoja en ole blogissa vielä esitellyt, sillä testikappaleet ovat koekäytössä testiryhmällä, ja lopullinen vaippa varmaan muuttuu vielä alkuperäisestä suunnitelmastani. Nöttösten kanssa ko. vaipalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä.

Mallisuoja-asia on mielestäni todella mielenkiintoinen, ja olen aiheesta pari kertaa täällä puhunutkin. Oma koulutukseni on kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen liittyvä, ja tekijänoikeusasiat ovat tuolla alalla aina tapetilla. Käsityökenttä on aiheen suhteen monellakin tapaa ongelmallinen: kaikki vaatteet (ja vaipat) perustuvat samaan peruskaavaan, ja on hankala sanoa, millainen variointi riittää tekemään kaavasta "oman". Tarkoitan siis, että housuissa on yleensä kaksi lahjetta, paidoissa kaksi hihaa, vaipoissa kuminauhat reisisaumoissa jne. Hyviä ideoita käsityömaailmassa syntyy tämän tästä, mutta ne lähtevät leviämään aina kulovalkean lailla: esimerkiksi puolikuun muotoisista housuntaskuista (en tiedä, kuka ne ensimmäisenä "keksi") tuli hitti muutamassa päivässä, eikä niissä enää voi sanoa olevan mitään kovin persoonallista, vaikka toki kivoilta näyttävätkin. Itse harmistuin hieman, kun esittelin keksimäni kettusukat blogissa, ja joku ilmoitti "varastavansa idean pukinkonttiin".

Tuotoksiaan julkisesti esittelemällä saa kyllä ideat taatusti liikkeelle ja kimpoilemaan, ja toisaaltahan on vain hauskaa, että muiden käsityöt inspiroivat toisia, mutta olisi hyvä pitää mielessä kunnioittava asenne idean äitejä ja isiä kohtaan. On aivan upeaa, että netistä löytyy paljon loistavia kaavoja, joiden tekijät ovat epäitsekkäästi luovuttaneet ne muiden käytettäviksi - usein  "ethän käytä kaupallisiin tarkoituksiin" -saatesanojen kera. Nämä saatesanat sitovat kuitenkin vain moraalisesti, eivät laillisesti, ellei tuotteelle ole ostettu mallisuojaa. Minusta tämän moraalisen sopimuksen tulisi riittää, ja jokaisella käsityöläisellä tulisi olla omia ideoita, varsinkin jos ompeluksillaan aikoo tehdä rahaa.

Tämmöistä. Toivottavasti mielipiteeni nyt tuli selväksi, ja netissä mahdollisesti valtoimenaan vellova keskustelu itsekkäistä mustan pörssin vaippadiileistäni loppuisi alkuunsa, sillä sille ei ole mitään perusteita.

Muuten en ole ehtinyt blogia viimeaikoina päivittelemään, on pitänyt tosi kiirettä verkkokaupan perustamisen kanssa. Hommat etenevät sutjakkaasti, ja selostan tilanteesta lähiaikoina lisää täälläkin :)

Muoks: Koska tähän postaukseen on tullut viime aikoina niin paljon katsojia, myös spämmisivustot ovat huomanneet tilanteen ja blogiin tulee nyt käyntejä jostain ihan ihme miljonäärillevaimoksi-sivustoilta. Siksi laitoin kommenttien valvonnan päälle. Julkaisen kyllä kaikki asialliset kommentit, mutta postimyyntimorsiamia täältä ei kannata etsiä :)

11 kommenttia:

  1. Tylsää spekulointi ilman parempaa tietoa, hohhoijaa. Toivottavasti tosiaan tuli selväksi :) Useat vaippamallit muistuttavat kyllä melkeimpä identtisesti toisiaan.

    Mielestäni blogit on juuri tuota ideoiden varastelemista varten. Juurikin omaan käyttöön ja inspiraatioksi - ei kaupallisiin tarkoituksiin.

    Puolikuun muotoiset taskut on esiintynyt jo 70-luvun kaavakirjoissa, joten mitään uutta niissä ei ole. Joku vain on levittänyt vanhaa hyvää ideaa blogeissa ja myyntituotteissa.

    Tosiaan uusia ja omia ideoita saa olla roppakaupalla, että saa käsityöllä rahaa ja ideat tietty mielellään sellaisia, jotka on myyviä ja niille on kysyntää :)

    Mukavaa verkkokaupan kanssa puuhastelua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Henni! Tuntuu tosi kurjalta tällainen yhtäkkinen hyökkäys, kun en tietääkseni mitään pahaa ole kellekään tehnyt...

    VastaaPoista
  3. varmasti! Vielä tuli mieleeni, että blogeista "varastetuttuihin" ideoihin itse edelleen blogatessa olisi kohteliasta mainita idean alkuperä. Omassa blogissamme yritämme kyllä aina muistaessa lähteet ja inspiraatiot mainita.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä!

    Meinasin juurikin noista puolikuu-housuista mainita, että nehän on "varastettu" juurikin 70-luvulta, eikä se ole kenenkään nyky-ompelijan keksintö. Samoin on monen muun "uuden idean" kanssa. Välillä tuntuu hölmöltä, että jossain näkyy tiettyjä jo itselle tuttuja malleja, joista mainitaan, ettei saa varastaa kaupalliseen käyttöön.. hoh hoi. Kuitenkin monet ideat ovat jo kauan sitten keksittyjä, ja täten eivät ole kenenkään omistuksessa ilman patenttia! ;)

    Toki jos idea on täysin uusi ja tuore, on TIETENKIN moraalisesti oikein olla sitä kopioimatta kaupalliseen käyttöön! Tottakai näin on! Omaan pukin pussiin mielestäni ideat saa kuitenkin kopioida! :)

    Ja samaa mieltä olen kuin Henni edellä, jos jonkin tietyn idean toteuttaa toisen blogin innoittamana, on siitä lähteestä hyvä mainita itse oman ompeluksen blogatessaan!

    Itse en ole hyökkäystä sinua kohtaan huomannut missään foorumeilla, mutta aika laiskasti niissä vierailenkin! Tsemppiä vain sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Hanna! Peesailen täysin :) Itsekin olen aina maininnut ompeluksieni kaava-, kangas- ja idealähteet, samoin selostanut aika tarkkaan, mihin tarkoitukseen ja kenelle olen mitäkin ommellut/neulonut. On täysin ymmärrettävää, että ihmiset närkästyvät siitä, että heidän ideoitaan käytetään kaupallisiin tarkoituksiin, mutta mielestäni on ihan eri asia tarjota ompeluapua sitä tarvitseville... Esimerkiksi kestovaipat ovat niin yhteisen hyvän ja kestävän kehityksen asioita, että innosta piukeana olen niitä kaveripiiriini tehnyt ja myynyt/lahjoittanut myös meille pieneksi jääneet käytetyt vaipat eteenpäin. On ikävää, jos näin mainion asian parissa pitää alkaa taistella veitset tanassa mielikuvien pohjalta sen sijaan, että tehtäisiin yhdessä töitä hyvän asian eteen. Luulen, että tässä asiassa nyt sekoittaa aika paljon sekin, että vielä viime kesänä ja syksynä ompelin vain omaan käyttöön ja nyt viimeisimmissä postauksissani puhun paljon myyntiin ompelemisesta, kun olen verkkokauppaa y-tunnuksinine ja alv-velvollisuuksinine perustamassa: ehkä nämä kaksi asiaa menevät sekaisin sellaisten mielissä, jotka eivät ole blogia aktiivisesti seuranneet?

    VastaaPoista
  6. Minä täällä komppaan. Mietin tätä pariltakin periaatteelliselta kannalta: että on oikein, kunnioittavaa ja reilua tunnustaa ideoitten isät/äidit ja noudattaa heidän toiveitaan. Toisaalta on hullua omia itselleen ideoita jotka todella on jo moneen kertaan keksitty, ja sitten vielä pitää niihin kohdistuvista "oikeuksistaan" kiinni rystyset valkoisina.

    Miksi esitellä ideoita, jos ei halua niitä käytettävän ja kehitettävän edelleen? Päin vastoin, niitähän kannattaa esittää ja oikein toivoa että toiset keksivät lisää ja yhteinen rikkaus vain lisääntyy! Tai sitten voi ajatella kuten koodarit jo aikoja sitten ymmärsivät: kopioikaa niin paljon kuin tahdotte, minun rikkauteni on keksimiskyvyssä.

    VastaaPoista
  7. Yhdyn edellisiin kirjoittajiin... Marisijat on vaan hyvät ja laittavat patenttianomuksen kaavoillensa menemään. Sitten on muutkin kuin yhteisölliset tuotesuojat suojaamassa jonkin jo tuhat kertaa ommellun tuotteen kaavoja. Sinut tuntien et ottaisi toisen valmista kaavaa vaikka maksettaisiin, vaan tekisit siitä alkuperäistä paljon paremman.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiinnosta seuraan tätä keskustelua :) Itselläni on kokemusta mallisuojan kanssa tappelemisesta ja voin kertoa että helppo prosessi se ei ole.
    Myöskin itse yritän tienata leivän pöytään omilla tuotteillani itselleni ja neljälle lapselleni, enkä kovin arvostaisi mikäli tuotteitani kopioitaisiin tai otettaisiin ideoita yleiseen jakoon. Tietysti ajatus on että omaan käyttöön saa tehdä ja vaikka ihan toisen kaavallakin, mutta valitettavan usein nämä kaavat leviävät verkossa ja joku näppärä niitä kauniisti ompelee ja sitten ne löytyvät huuto.netistä nimimerkin takaa jolla samoja tuotteita on kymmeniä, tarkoituksena "rahoittaa harrastusta".
    Mielusti minäkin tällä harrastusta rahoittaisin, mutta jos haluan tehdä sen lainpuitteissa, on minun maksettava siitä tulovero, alv ja YEL.
    Arvostan teitä jotka ymmärrätte moraalisen kannan kaavojen kopioinnista kaupalliseen tarkoitukseen, toivottavasti avasin vähän muitakin kantoja :)

    ps: vaippakaavoille ei saa patenttia ;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos, Suvi, kommentista! Jäin hieman pohtimaan, osoititko kommenttisi nyt minulle vai yleisesti jatkoksi keskusteluun? Väännettäköön tässä nyt vielä kerran varmuuden vuoksi rautalangasta, että Olennon tulevan verkkokaupan hommat hoidetaan niin laillisesti kuin suinkin, enkä mitään väärää ole tähänkään mennessä tehnyt. En todellakaan halua, että nimeni sotketaan mihinkään laittomaan! Okei, kerran opiskeluaikana söin Raxissa jäätelöä, vaikken ollut maksanut siitä, mutta se on rikollisen urani huipentuma :D

    On varmasti totta, että on paljon ihmisiä, jotka tienaavat laittomasti myymällä käsitöitään netissä ja livenäkin. Harva mummo varmaan maksaa joulumyyjäissukistaan veroja (ja toisaalta myyvät tuotoksiaan niin pilkkahintaan, että ihmisten käsitys käsityön todellisesta arvosta hämärtyy.) Osittain kyse tällaisessa toiminnassa on varmasti tietämättömyydestä ja/tai laiskuudesta, osittain ahneudesta. Hirmu paljon näkyy esim. Facebookin kirppiksillä myynnissä uusia pipoja, joiden ompelijoiden todellakin epäilen maksavan tuotteistaan penninjeniä verottajalle. Huutiksessa on ehkä sama villi länsi meneillään, en tiedä; olen itse kerran ostanut sieltä ruohonleikkurin ja myynyt kaksi kassillista vanhoja vauvanvaatteita, joten koko paikka on mulle aika vieras.

    Varmaan tätä laitonta kauppaa tapahtuu juurikin valmisvaipoista (ja -vaatteista) kopioiduilla kaavoilla, mutta ainakin tässä kommenttiketjussa kaikki ovat yksiselitteisesti olleet tällaista toimintaa vastaan. Lisäksi itse koen uusien kaavojen piirtämisen ja ideoinnin olevan hirmu hauskaa ja kehittävää! Facebookiin kokoamani "Olennon testiryhmän" kanssa on ollut tosi hauskaa, antoisaa ja opettavaista kehittää Olennon tulevia tuotteita. Jotkut loistavilta tuntuneet ideat ovatkin käytännössä osoittautuneet vähemmän toimiviksi ja toisin päin. Tuotteiden testaamiseen on kulunut tosi paljon aikaa (ja rahaa), enkä todellakaan hyppisi riemusta, jos pian näkisin jonkun tehtailevan kopio-olentoja myyntiin. Toisaalta voisin pitää (omaan käyttöön) kopiointia kunnianosoituksenakin - onhan kopiointi kuitenkin merkki tuotteen toimivuudesta, eikös?

    VastaaPoista
  10. Olen maksanut koirakouluttajan koulutuksesta pitkän pennin ja käyn toistuvasti jatkokoulutuksissa, jotta ammattitaitoni säilyisi ajan tasalla. Maksan työstäni jäsenmaksut yhdistykselle, sairasvakuutukset (Saksassa törkeän kalliit), eläkevakuutuksen, alvin ja verot. Lisäksi haluan tienata vielä jotain omaankin taskuun.
    Saksassa tämä ammattinimi ei vaan ole suojattu nimi, joten kaikenlaista yrittäjää löytyy. Eli periaatteessa sama kuin teillä vaippojen ompelijoilla: kuka tahansa kynnelle kykenevä voi ommella vaippoja (--> kouluttaa koiria) ja ottaa mallia toisten kaavoista (--> matkia eri koulutusmenetelmiä niitä oman maun mukaan soveltaen).

    En nyt silti kuitenkaan lähtisi itkemään jonkun uuden alalle tulevan blogeihin tai kotisivuille, saati sitten lähettäisin heille sähköpostia asiakkaiden menettämisen pelossa, sillä siitähän tässä myös pitkälti on kyse. Kilpailu on vaan tänään kovaa ja vain parhaat menestyvät. Jos ei vaippakaavoille voi hakea patenttia, niin pitää olla kaikin puolin NIIN HYVÄ, että asiakkaita riittää myös jatkossa.

    Ugh, olen sanonut mielipiteeni ja lähden taas huomenna paikkaamaan jonkin "koiraterapeutin" jälkiä asiakkaalle, jonka koira ei oppinut käyttäytymään edeltäjäni menetelmillä :)

    VastaaPoista
  11. Tässä muuten listaus Patentti- ja rekisterihallituksen mallisuojaa (l. "patenttia") nauttivista vaipoista. Aika lyhyt lista on, muilla hakusanoilla saattaa löytyä lisää: http://mallioikeus.prh.fi/mallinet/mahaku.htx?hakija=&radio1=ja&hakupvm=&radio2=ja&kuulutuspvm=&radio3=ja&tavaraluokka=&radio4=ja&vapaa=vaippa&kuvalista=0&koko=1&sb_haku=Hae&haetaan=R

    Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mitkä ominaisuudet näissä tuotteissa ovat mallisuojattuja. Kaavat eivät näytä mitenkään erityisiltä, eikä kiinnityssysteemeissä ole mitään järin innovatiivista. Ovatko siis kaikki muut vaippakauppiaat kuin näiden vaippojen mallisuojien haltijat rikollisia :D

    (Tämä kommentti on täysin kantaaottamaton ja neutraali, päädyinpä vain PRH:n sivuille tutkimaan asiaa lisää)

    VastaaPoista