maanantai 11. huhtikuuta 2011

Sisä(täyttö)vaippa yökäyttöön

Yökestoilu on sujunut meillä hienosti jo viikon verran, mutta en silti ole ollut tyytyväinen vaippavalintoihini. Ensin käytin villahousujen alla pul-taskuvaippaa, mutta koska halusin hengittävämmän paketin, vaihdoin villahousujen sisään sisätäyttövaipan. Olen tunkenut vaipan sisään ylimmäksi imuksi mikrokuitua, keskelle harson (yleensä bambuharso), näiden alle vielä flanellia ja aivan alimmaiseksi hahtuvasta neulotun imun. Poika vaikuttaa tyytyväiseltä ja imua on määrän puolesta yöksi riittävästi, mutta minusta paketti on liian iso ja epämukava (ja kuuman) näköinen.

Ompelin tällaisen sisä(täyttö)vaipan, jota ajattelin kokeilla yöllä. Vaipassa on päällimmäisenä 2 kerrosta froteeta, sisällä 3 kerrosta bambucollegea ja ihana peikkokuosinen ulkokangas on myös froteeta. Imut on ommeltu kiinteästi toisiinsa, mutta jätin vaippaan myös taskun, sillä haluan alimmaiseksi vielä hahtuvaimun. Hahtuvaa en voisi pestä muun vaipan mukana, joten tasku oli tarpeen - ja tästä myös sulut sisä(täyttö)vaippaan :)





Hitaamminhan tämä kuivuu kuin ohkaiset tasku- ja sisätäyttövaipat, mutta jos teen kolme-neljä sisävaippaa yökäyttöön, niin aina pitäisi olla iltasella joku kuivana. Saas nähdä, miten imut riittävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti