maanantai 18. huhtikuuta 2011

Yövaippahärpäke

Perjantai-iltana perheellemme kävi yllättävä kutsu muutaman kymmenen kilometrin päähän saunomaan, syömään ja istumaan iltaa sukulaisteni kanssa - ja jäämään yöksi heidän loma-asuntoonsa! Hui! Yökylään pikkuisen kanssa!

Tovin emmittyämme päädyimme reissuun ja viikonloppu menikin todella mukavasti. Pääsin pitkästä aikaa viettämään vähän iltaa kaksin mieheni kanssa kun vauva oli turvallisessa ja luoetettavassa hoidossa. Vauvan yövaippa piti olla mahdollisimman varma kyläolosuhteissa, joten surautin ennen lähtöä vielä tällaisen:

Olipas vaikeaa saada kaikki kerrokset kuvaan... Ulkokangas on joustofroteeta ja sisällä on kaksi kerrosta bambucollegea. Lisäksi vaipassa on ruskealla coolmaxilla päällystetty bambucollegeimu, jonka ompelin kiinni vaipan etuosaan. Vaipan sisällä on myös tasku tällaista varten:

Hahtuvaimu toimii yövaipassa to-del-la hyvin, sisävaipan ulkokangaskaan ei välttämättä ole märkä aamulla, kun hahtuva on levittänyt kosteuden niin tasaisesti itseensä. Oikeanpuoleisen hahtuvaimun neuloin ja neulahuovutin jo syksyllä, vasemmanpuoleinen liukuvärjätty hahtuva on parin viikon takaisilta kädentaidon messuilta ostamastani loimaalaisesta hahtuvakiekosta neulottu.

Vaippapaketin päälle vielä tällaiset:

Nämä hahtuvavillikset neuloin jo viime syksynä. Värjäsin valkoista hahtuvaa elintarvikeväreillä. Nämä pitkälahkeiset pöksyt ovat vielä vauvalle vähän isot, mutta kyllä ne jalassa jo pysyivät.

Hahtuva (ja villa yleensäkin) on siitä mahtava vaippamateriaali, että sitä ei tarvitse pestä joka käytön jälkeen. Kuulostaa ehkä epähygieeniseltä, mutta ei ole sitä: villa puhdistaa itse itsensä kun sen ripustaa kuivumaan ilmavasti. Eiväthän lampaatkaan ole likaisia :D

Aamulla kosteat hahtuvaimut tai -housut ovat päivän kuivuttuaan täysin raikkaat ja pehmoiset! Kakkavahingot pitää tietysti pestä pois kunnolla, mutta pelkästään pissasta kostuneet villavaipat eivät tarvitse kuivatusta kummempaa huoltoa. Hahtuvaimut myös muotoutuvat kostuessaan täydellisen mallisiksi, siksi yläkuvan hahtuvatkaan eivät ole enää näin muutaman käyttökerran jälkeen täydellisen symmetrisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti